P.S. Rakastan sinua

Lukaisin viikonloppuna loppuun Cecilia Ahernin P.S. Rakastan sinua -kirjan, joka kertoo kolmikymppisestä Hollystä, jonka rakas aviomies Gerry on vähän aika sitten kuollut nopeasti etenevään syöpään. Gerry on kuitenkin jättänyt jälkeensä Listan, joka perustuu heidän yhteiseen vitsiinsä. Lista pitää sisällään kirjeen joka kuukaudelle. Kirjeissä Gerry antaa Hollylle salaperäisiä ohjeita, joiden mukaan hän vähitellen alkaa kaivautua surustaan ulos.

Idea on viehättävä ja kaltaiseni romantikko odotti tietysti tapansa mukaisesti pääsevänsä nyyhkimään nenäliinapaketin tyhjäksi. No, olihan kirjalla toki hetkensä. Välillä kurkustani purkautui hallitsematon nyyhkäisy, mutta valitettavasti siihen se sitten jäikin.

Kirja oli minulle aikamoinen pettymys. Se oli ihan liian keveä ja paikoitellen jopa nolo. Kirjasta tehdyssä leffassa pääosia esittävät Hilary Swank ja Gerard Butler. Jos leffan käsikirjoitus ja ohjaus ovat yhtä laimeat kuin itse kirja, toivon näyttelijöiden roolisuoritusten palastavan elokuvan. En ole sitä nähnyt, vaikka nyt toki alkoi kiinnostaa, olisiko lapsellisesti kirjoitettu kirja paremmin toteutettu valkokankaalla.

Tarinassa sinänsä ei ollut vikaa, päinvastoin. Mutta dialogi. Mitä sanotte vaikkapa tästä?

“ Minähän sanoin, että meidän olisi pitänyt tulla aikaisemmin”, Denise nurisi.
“Joutuisimme kuitenkin odottamaan ihan yhtä kauan ennen kuin pääsisimme koneeseen”, Holly järkeili.“Niin, mutta transithallissa on ainakin baari”, Denise selitti. “Ja se on ainoa paikka tässä typerässä rakennuksessa, jossa me nikotinistit saamme polttaa”, hän mutisi.“Totta”, Holly ajatteli ääneen.
“Haluan sanoa teille kahdelle jotain ennen kuin kone lähtee. Minä en aio ryypätä enkä rällätä. Tahdon vain loikoilla uima-altaalla ja rannalla, lukea kirjaa, syödä hyvin ja mennä ajoissa nukkumaan”, Sharon ilmoitti totisena.

Ihan totta, itse kirjoitin vastaavaa varmaan joskus yläasteella. Pisteet on toki annnettava kirjailijan/suomentajan laajasta skaalasta sanomista kuvaileviin verbeihin.

Yleensä leffoja tehdään mielestäni hyvistä kirjoista. (Okei, Da Vinci -koodi ei aikoinaan onnistunut myöskään täyttämään odotuksiani. Ei kirjana eikä leffana.)Tämä kirja kuitenkin oli välillä niin huono, että olin jättää sen kesken. Sain kahlattua kirjan loppuun ihan sillä verukkeella, että halusin tietää, miten se päättyy. (Aika hassu kannustin muuten, sehän selviäisi helpoiten hyppäämällä suoraan loppuun. Mutta se olisi huijausta!)

Jos siis kaipaat kevyttä hömppää, niin tässä kirja sinulle. Tarina ei tarjoa jännittäviä juonenkäänteitä eikä juuri muutenkaan mitään syvällisempää sisältöä (yrityksistään huolimatta). Mutta niinhän se vaan on, että jokaiselle kirjalle löytyy varmasti sopiva lukija. Vaaditaan vain oikea hetki ja oikea moodi. Minulla ei selvästi ollut nyt kumpaakaan.

P.S. Tämä voisi mennä paremmin alas jonkun pirteän drinksun kera. Silloin hauskaksi tarkoitetut mutta selvinpäin luettuna myötähäpeää tuottavat kohtaukset voivat tuntua oikeasti hauskoilta eivätkä vain naurettavilta.