Sep 18, 2015

Lukemani kirjat vuonna 2015 tähän mennessä

Ajattelin tässä välissä listata tänä vuonna lukemani kirjat. (Tietokirjoja en ole tähän koonnut.) Jostain olen varmaan vielä kirjoittamassa arviota ja jos jotain tiettyä kirjaa toivotaan, niin siitä sitten ainakin. Eli antaa paukkua toivomuksia!

Tammikuu
Kate Morton: Hylätty puutarha
Kirja kertoo neljän naisen tarinan eri ajoissa ja eri maissa, hiljalleen niitä yhteenkutoen. Tarina seikkailee 1900-luvun alkupuolelta 2000-luvulle.

Jennifer Weiner: Ikuiset ystävät
Yksinäinen Addie saa yllättävän vieraan lapsuudenystävästään Valeriestä, joka tarvitsee apua ollessaan epäiltynä murhasta. Seikkailun ohessa he tutustuvat uudestaan ja käyvät läpi nuoruuden traumoja ja syitä ystävyyden kariutumiseen.

Helmikuu
Sarah Waters: Vieras kartanossa
Kummitustarina, joka voidaan nähdä myös allegoriana brittiläisen luokkayhteiskunnan murentumiselle. Tohtori Faraday tutustuu rapistuneessa kartanossa asuvaan perheeseen, joka kamppailee talousvaikeuksien kanssa. Kirja sijoittuu 1940-luvulle.

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
Neljäntienristeys kertoo neljän ihmisen näkökulman: anopin, tyttären, aviomiehen ja miniän. Miksi rakkautta on vaikea tavoittaa ja miten ilman vastakaikua jäänyt rakkaus voi näännyttää ihmisen henkisesti. Kirja etenee 1900-luvun alusta edeten kolme sukupolvea eteenpäin.

Maaliskuu
Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein
Eevi voittaa lotossa ja elämä juopottelevan Karin kanssa heittää kuperkeikkaa.

Huhtikuu
Barbara Kingsolver: Myrkkypuun siemen
Pääasiassa 1960-luvun Kongoon sijoittuva teos kuvaa amerikkalaisen lähetyssaarnaajan perheen taistelua oudoissa ja uusissa olosuhteissa. Ääneen pääsevät kaikki neljä tytärtä sekä heidän äitinsä.

Toukokuu
Erik Axl Sund: Varistyttö
Erik Axl Sund: Unissakulkija
Erik Axl Sund: Varjojen huone
Trilogia haastaa lukijan pysymään tarkkaavaisena. Poliisi tutkii murhasarjaa, jonka keskiössä vaikuttaisi olevan eräs psykiatri.

Amor Towles: Seuraelämän säännöt
Nuori ja tarmokas Katie elää 1930-luvun New Yorkissa vauhdikasta elämää, johon kuuluu urahaaveita, halpoja huveja ja seurapiirejä.

Kesäkuu
Kamila Shamsie: Poltetut varjot
Kirja kokoaa laajan kokonaisuuden kahden suvun tarinoista taustanaan Nagasaki, Delhi, Karachi ja New York. Tarina alkaa atomipommin pudotuksesta ja päättyy 2000-luvulle.

Heinäkuu
Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen
Mikko Virtanen on aina kokenut olevansa ruotsalainen ja siksi hän päättää myös muuttua. Hinnalla millä hyvänsä.

Robert Galbraith: Käen kutsu
J.K.Rowlingin salanimellä kirjoittama dekkari esittelee lontoolaisen yksityisetsivä Cormoran Striken ja hänen sihteerinsä Robinin, jotka tutkivat huippumallin kuolemaa.

Elokuu
Jojo Moyes: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä
No, tämähän tulikin jo käsiteltyä aiemmassa postauksessa...

Belle de Jour: Puhelintytön salaiset seikkailut
Omakohtaisiin kokemuksiin perustuva kuvaus puhelintytön elämästä.

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu
Ja tämäkin on jo käyty läpi...

Syyskuu
Ccecilia Ahern: P.S. Rakastan sinua
… kuten tämäkin.


Tällä hetkellä loppusuoralla on Nobel-voittaja Doris Lessingin esikoisromaani Ruoho laulaa. Siitä tulossa juttua lähipäivinä.

No comments:

Post a Comment