S. J. Watson: Kaksoiselämä

Hyvänen aika sentään, mitenkäs tässä nyt näin pääsikään käymään! Edellinen bloggaus oli reilusti viime vuoden puolella. Puolustuksekseni täytyy sanoa, etten ole juurikaan lueskellut kirjoja viime viikkoina. Tai olen lukenut, mutta useampaa samanaikaisesti. Mistä tietysti on seurannut, etten ole saanut yhtään loppuun.

Mutta joululomalla sain pakerrettua yhden kirjan parissa päivässä. Innoittajana toimi mieheni, joka yleensä ei ole kovinkaan ahkera lukija. Kun hän leveili lukeneensa kirjan parissa päivässä, heräsin minäkin todellisuuteen... Olin kamppaillut jo pidempään Antti Holman Järjestäjän kanssa ja koska se ei vaan edennyt yrityksistä huolimatta, tartuin kirjastosta varauksesta sopivasti tulleeseen S. J. Watsonin Kaksoiselämään.

Olen lukenut Watsonilta aiemmin trillerin Kun suljen silmäni, joka oli viihdyttävä psykologinen trilleri. Samaa täytyy sanoa tästäkin teoksesta. Kirja nappasi mukaansa hyvin ja tarjosi juurin sitä, mitä kaipasinkin: kevyttä pakoa todellisuudesta.

Kirja kertoo seesteistä perhe-elämää viettävästä Juliasta, joka keskittyy kasvattamaan sisarensa Katen biologista poikaa Connoria. Särön keskiluokkaiseen idylliin luo Julian alkoholistitausta ja huumehöyryiset nuoruudenseikkailut Berliinissä.

Julian mies Hugh on tasapainoinen ja luotettava, ja pyrkii parhaansa mukaan tukemaan Juliaa Katen kuollessa yllättäen Pariisisissa. Hugh'n tuki ei kuitenkaan riitä eikä teini-ikäisen kasvattaminenkaan aina ole yksinkertaista.

“En aio juoda enää”, minä sanon.Hän hymyilee ja sanoo että toivottavasti en juokaan, ihan itseni takia, ja Connorin. Hän sanoo että hän on aina tukenani, mutta se on nyt iian myöhäistä. Hän syyllisti minua ensin, ja nyt en enää jaksa kuunnella. Sen sijaan ajattelen tukihenkilöäni, Rachelia. Toivon että voisin soittaa hänelle, mutta hän on muuttanut pois, aikaa on kulunut liikaa. Ja minä ajattelen Katea.
Lopultakin Hugh on hiljaa. Odotan hetken, sitten sanon että minun täytyy mennä nukkumaan. Hän suutelee minua ja sanoo tulevansa ylös aivan kohta.
Olen itseni varassa, mutta en aio antaa sen tapahtua uudestaan, minä sanon itselleni. Aion olla varuillani. Mitä tapahtuukin, miten paljon se vaatiikin, en aio juoda enää.

Julia alkaa pakkomielteisesti tutkia sisarensa murhaa ja ajautuu tutkimustensa myötä netin treffisivustoille. Hän tutustuu hurmaavaan Lukasiin, jonka kanssa ajautuu intohimoiseen salasuhteeseen. Lukas on hänelle kuin uusi huume: riippuvuutta aiheuttava ja huonoa tekevä. Hän kertoo asiasta Katen kämppäkaverille Annalle, jonka kanssa Julia vähitellen ystävystyy yhä enemmän. Samanaikaisesti suhteet vanhoihin ystäviin alkavat säröillä, kun Lukas ja pakkomielle sisaren kuolemaa kohtaan vievät yhä enemmän aikaa.

Jälkeenpäin makaamme lattialla yhdessä. Olen yhä puolipukeissa. Pelkään että paitani on revennyt – kuulin risahduksen kun hän avasi raivokkaasti sen napit ja ajattelin heti miten voisin selittää sen Hughille – ja olen lyönyt pääni sängynkulmaan.
Hän kääntyy puoleeni. “Sinä olet mustelmilla.”“Tiedän.”“Minäkö sen tein?”Hymyilen. “Sinä.” Olen melkein ylpeä.“Tiedäthän sinä, etten koskaan satuttaisi sinua oikeasti?”“Kyllä. Tiedän sen.”Ihmettelen tiedänkö kuitenkaan. Ihmettelen mihin olen oikein sotkeutumassa, ja miten pahasti. 

Kirja on perinteinen psykologinen trilleri, joka heittelee johtolankoja matkan varrella noukittavaksi. Viettiensä ja addiktioidensa keskellä pyristelevä Julia huomaa vähitellen intohimonsa johdattaneen hänet ansaan, josta on mahdotonta paeta loukkaamatta läheisiään. Koko tarina ei kuitenkaan ollut niin yllätyksellinen kuin olisin toivonut ja minulla olikin hieman pettynyt olo, kun arvasin lähes kaikki isommat juonenkäänteet etukäteen.

Sinänsä ihan viihdyttävä kirja oli myös jossain vaiheessa hieman puuduttava ja minusta sitä olisi voinut vaivatta lyhentää ainakin sadalla sivulla. Henkilökavalkadi tuntui liian laajalta tapahtumiin nähden ja osa tapahtumista oli jotenkin liian keksittyä. Ehkä asiaa olisi auttanut se, että tarina olisi kirjoitettu vielä kerran uudestaan. Tällöin keinotekoiset ratkaisut olisi ehkä saatu vaikuttamaan todenmukaisemmilta.

Vaikka kirja mielestäni huononikin loppua kohti, oli se kaiken kaikkiaan ihan mukiinmenevä paketti. Muun muassa loppuratkaisu pelasti kirjan todelliselta lässähtämiseltä. (Tosin kirjan lukenut ystäväni piti loppua todella tylsänä.) Jos pidät psykologisista trillereistä etkä kärsi liikaa tarinan pienistä loogisista erheistä, voi Kaksoiselämä hyvinkin olla sinun kirjasi. TJEU. Ja kerro sitten, mitä mieltä sinä olit lopusta...

P.S. Tämän kanssa maistuisi varmaan jokin tuju drinksu tai ihan jääkylmä vodka vaan.