Barbara Kingsolver: Myrkkypuun siemen

Kirjafriikkiystäväni toiveesta käsittelen tällä kertaa Barbara Kingsolverin kirjaa Myrkkypuun siemen. Tämä on yksi tämän vuoden aikana lukemiani kirjoja. Kirjaa minulle suositteli toinen ystävä, joka sanoi sen olevan yksi lempikirjojaan kautta aikojen.

Minuun teos ei kuitenkaan tehnyt kovin suurta vaikutusta, vaikka se käsittelikin mielenkiintoista ajankohtaa ja ihmisiä kiehtovassa ympäristössä. Toki olen tyytyväinen, että sen luin. Taas on päänsisäistä tietopankkia kartutettu ihan uudenlaisilla asioilla ja näkökulmilla, mikä rikastaa ajattelua väkisinkin.

Kirjan aiheena on amerikkalaisen lähetyssaarnaajaperheen sopeutuminen 1960-luvun Kongoon, joka pyristelee irti Belgian siirtomaaherruudesta. Siirtomaapolitiikkaa ja sen vaikutuksia sivutaankin kirjassa useaan otteeseen. Myös Amerikan ja Neuvostoliiton toimintaa tuodaan esille sitä vahvasti moralisoiden. Kaiken kaikkiaan länsimaalainen kultturikäsitys on vahvasti läsnä Pricen perheenjäsenten ajatusten ja tekojen kautta.

"Kärpäsen pisto, kongolaiset sanovat, voi käynnistää maailman lopun. Miten yksinkertaisesti kaikki alkaakaan."

"Kenties he tapasivat aivan sattumalta. Belgialainen ja amerikkalainen, sanokaamme, kaksi vanhaa ystävystä, joilla oli yhteinen nälkä, jotka molemmat puuhasivat timanttikaupan parissa. Kärpänen surisee ja laskeutuu. He huitaisevat sen pois ja astuvat belgialaisen pikkutarkasti kiillotettuun toimistoon Elisabethvillessä. He kyselevät huolellisesti toinen toisensa perheestä ja kauppojen tuotosta ja puhuvat siitä, miten he elävät suurten muutosten, suurten mahdollisuuksien aikakautta.Kongon kartta on levitetty mahonkipöydälle heidän väliinsä. Kun he puhuvat työvoimasta ja vieraasta pääomasta, heidän ahneutensa siityy omast tahdostaan pois herrasmiesmäisestä keskustelusta, nuoleskelee pöydällä olevan kartan reunoja, jakaa sen noiden miesten kesken."

Tarinan kertojat vaihtelevat ja kaikkien perheen naisten näkökulmat pääsevät ääneen: äiti Orleanna, esikoistytär Rachel, kaksoset Leah ja Adah sekä kuopus Ruth May. He kaikki ovat omanlaisiaan persoonia ja heidän äänensä ovat vahvat. Ne erottuvat toisistaan selvästi ja kertovat omat tarinansa.

"Äiti käveli suoraan ulos takaovesta kohti keittiötä. Kukaan ei maininnut hänen poistumistaan. Sitten hän palasi takaisin ilmeisesti muistettuaan, ettei voisi lähteä Greyhound-bussilla Atlantaan.“Mitä hän oikeasti tarkoittaa?” äiti kysyi rouva Underdownilta. “Ettei mitään siirtymävaihetta ole, niinkö? Ei väliaikaishallitusta, joka totuttelee tehtäväänsä? Belgialaiset vain häipyvät ykskaks, ja kongolaisten on hoidettava kaikki asiat yksin?”Kukaan ei vastannut. Pelkäsin, että äiti alkaa taas kiroamaan kuningasta tai itkemään. Miten noloa. Mutta hän ei tehnyt kumpaakaan."  (Rachel)

"Perheemme sielujen valistaminen ei ole koskaan kaukana isän ajatuksista. Hän sanoo usein pitävänsä itseään vajoavan, naisten mielistä koostuvan sekamelskan kapteenina. Tiedän, että hänen täytyy pitää minua rasittavana, mutta vietän silti paljon mieluummin aikaa isäni kanssa kuin missään muualla.

“Leah!, hän lopulta kysyi, “miksi luulet, että Herra antoi meille siemeniä kasvatettaviksi sen sijaan, että ateriamme versoisivat maasta kuin kasa irtokiviä?Se oli tosi kiinnostava ajatus." (Leah)

"Huvittaakseni persoonani paheellista Ada-puolikasta kotiläksyjen aikana kirjoitin ylös tuon lainauksen ulkomuistista pienelle kolmikulmaiselle paperilapulle ja annoin sen Leahille varustettuna kysymyksellä: MISTÄ RAAMATUN LUVUSTA? Leah pitää itseään isän tähtioppilaana raamatullisissa asioissa. Tai starana koululuokan arat siat. Neiti Salippo luki lainauksen, nyökkäsi vakavana ja kirjoitti alle: Luukaksen evankeliumi. En ole varma, mikä jae.Hah! Osaan nauraa hyvin kovaa edes hymyilemättä ulospäin.Lainaus on kirjasta Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde, jonka olen lukenut monta kertaa. Tunnen suurta myötätuntoa tohtori Jekyllin synkkiä haluja ja herra Hyden epämuodotunutta ruumista kohtaan." (Adah)

"Minun nimeni on Ruth May ja minä vihaan saatanaa. Hyvin pitkän aikaa luulin, että nimeni on Kulta. Äiti aina puhuu niin. Kulta, tulehan tänne. Kulta, älä viitsi tehdä niin." (Ruth May)

Rachel on tyypillinen amerikkalaisteini, jonka elämän keskiössä ovat ulkonäkö ja pinnalliset asiat. Hänen kulttuurishokkinsa oli ehkä tästä syystä pahin. Leah on isän tyttö, joka pyrkii käyttäytymään kunnolla ja olemaan isän tukena kaikissa tämän päätöksissä. Hänen kaksossisarensa Adah on kampurajalkainen eikä puhu kenellekään ja tästä syystä häntä pidetään heikkona ja outona, vaikka hän todellisuudessa onkin sisarusparven fiksuin. Ruth Mayn soputuminen sujuu helpoiten. Hän heittäytyy sujuvasti leikkiin paikallisten lasten kanssa ja kuroo nopeasti kiinni yhteisen kielen puutteen.

Perheen äidin päätös lähteä jääräpäisen miehensä mukaan tuntemattomaan kummastuttaa modernia lukijaa, mutta tarina antaa vastauksia myös tähän. Tuon ajan kulttuuri ja yhteiskunta poikkesivat radikaalisti nykyisestä eikä uskonnollisuus helpota tilannetta. Siitä huolimatta minua järkytti se, miten äiti uhrasi lapsensa miehensä ambitioiden eteen. Toisaalta kirja teki juuri sen, mistä tunnistaa hyvän kirjallisuuden: se haastoi pohtimaan ja ihmettelemään. Isän ankaruus ja kovuus ahdistivat, mutta toisaalta hänen motiivejaan ja käytökseensä vaikuttavia asioita puitiin jossain vaiheessa ymmärrettävään muotoon. Mikä ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi hyväksyttävää tai tekisi hänen päätöksistään ja teoistaan oikeutettuja.

Kirjan parhaat puolet piilevät mielestäni kahdessa asiassa: ensinnäkin se haastoi minua taas kerran laajentamaan omaa ajatteluani. Lisäksi se kertoi ajasta ja paikasta, joista minulla oli ennestään hävettävän vähän tietoa. Opin siis aika lailla uutta ja nyt osaan siirtää kirjasta oppimaani myös nykyaikaan, Afrikan mantereella tälläkin hetkellä käynnissä olevien konfliktien taustalle.

Olisi varmasti ollut hyväksi myös Pricen perheelle lukea jotain vastaavaa ennen omaa elämänmuutosta. Vaikuttaa siltä, ettei heistä kellään ollut aavistustakaan, mikä heitä odotti. Perhe on pakannut mukaansa niin paljon omaisuutta kuin mahdollista – valmiita kakkuaineksia, kasvien siemeniä ja astioita. Kilangan pikkukylässä odottava arki ei kuitenkaan hyödy näistä valmisteluista mitenkään. Päinvastoin. Kakkuainekset kovettuvat ja georgialaisessa maaperässä kukoistavat kurpitsat ja pavut kuivuvat Afrikan auringon alla pilalle.

Nyt ajatuksiani lukiessa voi saada sellaisen kuvan, että kirja oli mielestäni tosi hyvä. Eli toisin kuin alussa sanoin. Mutta totuus on, että erityisesti loppuosa kirjasta meni väkisin kahlatessa. En halua spoilata sen enempää juonta tai loppua, mutta vinkkaan sen verran, että lopussa selviää, miten perheen kokemukset vaikuttavat eri perheenjäsenten myöhempiin vaiheisiin. Vaikka toisaalta tämä oli ihan kiinnostavaa, koin ehkä kielen tai jonkin kirjan perussoinnisssa liian raskaaksi. Se ei vaan vetänyt minua mukaansa, kuten olin odottanut.

Joka tapauksessa suosittelen tutustumista ko. kirjaan. Etenkin, jos olet kiinnostunut Afrikan maiden siirtomaataustoista, kongolaisesta kyläkulttuurista, 1960-luvusta tai nuorten naisten näkökulmista. Tätä kaikkea olisi tarjolla. Ja jos ei aihe iske muuten, niin ota se yleissivistyksen kannalta. Ja toisiin se varmasti uppoaa paremmin kuin minuun!

P.S. Kirjaa lukiessa kannattaa nautiskella nykyaikaisen länsimaisen kulttuurin meille tarjoamista virvokkeista. Jollakin se voi olla kylmä cokis jäillä, toisilla jäätee. - Äläkä koe huonoa omaatuntoa tyttöjen puolesta. He ovat fiktiota!